Yhtiön perustamisvaiheessa halutaan monesti lähteä yritystoimintaa aloittamaan kustannuksiltaan ja hallinnoltaan kevyillä ratkaisulla. Tällöin kysymykseen tuleekin usein joko toiminimen perustaminen tai henkilöyhtiön perustaminen. Liiketoiminnan kehittymisen myötä voidaan kuitenkin tulla siihen tilanteeseen, että liiketoiminnan aloitusvaiheessa valittu yhtiömuoto ei enää vastaa sitä mikä nykytilanteessa olisi paras vaihtoehto. Vastaavasti voidaan liiketoiminnan muutosten myötä tulla tilanteeseen jossa osakeyhtiönä toimiminen ei enää ole mahdollista vaan uudessa tilanteessa toiminta on muutettava henkilöyhtiöksi tai toiminimeksi.

 

Oli yrityksen tilanne mikä tahansa edellä mainituista me muutamme yhtiömuotosi haluamaasi tai/ja tarvitsemaasi muotoon. Autamme sinua valitsemaan tilanteen vaatiman muutoksen ja samalla selvitämme verotukselliset seuraukset eri vaihtoehtojen kohdalla. Näin voit olla varma, että muutostilanteessa lopputulos on juuri se mikä on sinun tilanteessa on edullisin tämän hetken ja tulevaisuuden yrittämistäsi ajatellen.